Katso keräyskohteitamme
Tapahtuma suljettu
Apua Ukrainan kehitysvammaisille ja heidän perheilleen
Auta ukrainalaisia kehitysvammaisia ihmisiä ja heidän perheitään. Taistelujen laajentuessa humanitaarisen avun tarve kasvaa jatkuvasti. Tilanne on ollut vaikea jo ennen kriisiä, nyt se on entistä vaikeampi. Kanavoimme avun ukrainalaisille Inclusion Europe -kattojärjestön ja muiden kehitysvammaisia ihmisiä tukevien järjestöjen kautta.
Tapahtuma suljettu
Tukiliiton työn tukeminen
Teemme työtä paremman tulevaisuuden puolesta, mutta autamme myös tämän päivän ongelmissa. Lahjoituksellasi voit auttaa rakentamaan maailmaa, jossa kaikki kuuluvat joukkoon, yhdenvertaisina.
Tapahtuma suljettu
Malike – toimintavälineitä vaikeasti vammaisille ihmisille
Malikkeen tarkoituksena on tarjota erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia vaikeasti vammaisille lapsille ja aikuisille sekä lisätä tietoa ja vaikuttaa heidän osallistumistaan ja osallisuuttaan edistäviin asioihin.
Lahjoittamalla annat vaikeasti vammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden liikkumisen riemuun. Sinun avullasi voimme hankkia toimintavälineitä, joiden avulla vaikeasti vammaiset ihmiset pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään esimerkiksi liikkumaan metsässä, katsomaan tähtitaivasta rannalle, matkustamaan tai vaikka pulkkamäkeen koko perheen voimin. Lahjoituksesi antaa paljon enemmän kuin pelkän toimintavälineen. Annat valtavan ilon, riemun ja tunteen yhteenkuulumisesta.